lauantai 30. kesäkuuta 2012

Retiisit

Näin isoja retiisejä saamme jo nostella maasta, ikävä kyllä osassa ovat käyneet jo madot vieraisilla...


Lauantaipäivän aikaansaannokset

Vapaa-päivänä agentit 36 ja 41 saivat aikaiseksi mansikoille verkkosuojaa sekä herneille kasvutukea






torstai 28. kesäkuuta 2012

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Herneet ja perunat


Vaikka osa agenteista oli viikon lomailemassa Pomarkun maisemissa, voi kasvimaa kuitenkin hyvin agenttien 35 ja 41 toimesta. Agentit 4 ja 6 olivat ihmeissään kasvun vauhdista kotiuduttuaan.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Uudet asukkaat

Kasvimaa sai tänään jatkoa uusilla asukkailla, kesäkurpitsat ja avomaankurkut saatiin lahjoituksena naapurista ja istutettiin vanhoihin perunalaareihin.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kiitos agentti 43

Tältä kasvimaa näyttää kun agentti 43 joutui poistumaan ja jatkamaan projektia virtuaalisesti, ryhmä kiittää ahkeraa agenttia ja pyrkii jatkamaan hyvää aloitettua työtä!


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Pullotus

Eilen pullotimme nokkoslientä. Keräsimme pari viikkoa sitten nokkosia ja laitoimme ne liemeen. Haju ei ollut kiva, mutta nokkosliemi on kuulemma hyvää lannoitetta ja tuholaisten tuho.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kasvihuone

Agentti 41 rakensi eilen kasvihuoneen tomaateille ja kurkuille. Nyt ne ovat suojassa kylmältä ja tuulelta. Basilika kerkesi tosin hiukan jo kärsimään kylmyydestä. Harmillista. Kurkut ja tomaatit viihtyvät hyvin.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Herneet ja porkkanat

26 kappaletta ydinherneitä on itänyt ja 3 kappaletta porkkanaa.

Tässä Agentti 6:n aatoksia kasvimaasta.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kasvimaalaisen työkengät

Kasvimaalaisilla on aina hyvät työkengät kasvimaahommissa. Tässä on meidän työkenkiä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Retiisi ja salaatti

Retiisi ja salaatti ovat itäneet. Laitoimme retiisiä jo salaatin päälle ja söimme makaroonilaatikon kanssa.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kasvimaakartta

Tässä meidän hieno aarrekartta, katsotaan sitten myöhemmin näyttääkö kasvimaa yhtä hienolta!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Sinappikaali

Viime lauantaina laitettu sinappikaali itää jo! Sen maata möyhentää kastemato.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Istutukset tehty

Nyt olemme saaneet kaikki siemenet ja taimenet kasvimaahan. Olemme laittaneet:
minttua, ruohosipulia, kehäkukkaa, samettiruusua, kesäkurpitsaa, basilikaa, kurkkua, tomaattia, krassia, sipulia, herneitä, retiisiä, keräsalaattia, jääsalaattia, lehtisalaattia, keräkaalia, parsakaalia, tilliä, persiljaa, auringonkukkia, sinappikaalia, porkkanaa, perunaa ja kurkkuyrttiä (mansikkaa jo pari vuotta sitten).



tiistai 5. kesäkuuta 2012

maanantai 4. kesäkuuta 2012

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Myyräkin on muuttamassa...

 Tämä myyrä suunnittelee muuttoa Tallinnasta. Ohhoh.
Posted by Picasa

Suunnitelmat

Olemme tehneet pari suunnitelmaa kasvimaalle.



Tämä on ensimmäinen. Sitten huomasimme, että pitää ottaa huomioon kumppanuuskasvit .http://www.saunalahti.fi/meriam1/puutteenpera/kumppanit.html

Piti siirtää herneet toiseen paikkaan. Ja muutenkin suunnitella eri järjestys.

Tässä on toinen suunnitelma.




perjantai 1. kesäkuuta 2012

Siemenpussit

Tämmöiset siemenpussit meiltä nyt löytyy, viikonloppuna laitetaan ne kasvimaahan.